Aleksis Kiven ensimmäinen romaani, Seitsemän veljestä, onnistui nostamaan kirjailijan käytännössä kansalliskirjailijan asemaan. Teosta pidetään yleisesti ensimmäisenä merkittävänä suomenkielisenä ja suomenkielisen kirjailijan kirjoittamana romaanina. Monet pitävät Seitsemää veljestä vielä tänäkin päivänä yhtenä suomenkielisen kirjallisuuden suurimmista teoksista. Seitsemän veljestä on käännetty englannin kielen lisäksi yli 30 muullekin kielelle.
Seitsemän veljestä julkaistiin vuonna 1870 aikana, jolloin maassamme kirjallisuus pyöri vahvasti ruotsinkielisten kirjailijoiden teosten ympärillä. Aleksis Kiven ohella muun muassa Minna Canth sekä Juhani Aho puhalsivat osaltaan uusia tuulia maamme kirjallisuuteen kuvailemalla teoksissaan aivan tavallisia suomalaisia ihmisiä hyvin todenmukaisesti. Tultuaan julkaistuksi Seitsemän veljestä otettiin vastaan varsin kriittisesti, sillä Kiven aikalaiset eivät pitäneet juurikaan siitä kuvasta, jonka teos antoi suomalaisista ihmisistä. Teoksessa esiintyvät päähenkilöt nähtiin lähinnä suomalaisten irvikuvina, jonkinlaisina sivistymättöminä metsäläisinä. Sittemmin mielipiteet ovat muuttuneet ja 1900-luvun alusta saakka on Seitsemää veljestä kehuttu erinomaisena sen ajan kuvauksena tavallisesta suomalaisesta elämästä iloineen ja suruineen.
Seitsemän veljeksen juoni on viihdyttävä ja varsin todenmukainen. Teoksessa nämä keskenään riitaa haastavat veljekset asuvat Toukolan kylässä, jossa ripille ja lopulta naimisiin päästäkseen heitä vaaditaan oppimaan lukemaan. Tämä ei poikia houkuttele, vaan he päättävät karata kaukaiseen Impivaaraan keskelle metsää. Uusi elämä ei ala aivan kommelluksitta, sillä heidän saunansa palaa eräänä jouluaattona. Veljekset ahertavat kymmenen vuotta raivaten metsää pelloiksi ja toisinaan viinaakin naukkaillen, kunnes he lopulta oppivat yksitellen lukemaan ja palaavat sitten Jukolaan asumaan – suurin osa kelvollisiksi miehiksi varttuneina.
Seitsemän veljeksen päähahmot ovat, kuten nimikin jo kertoo, seitsemästä veljeksestä koostuva persoonallinen katras, jonka kullakin jäsenellä on omat luonteenpiirteensä. Veljeksistä vanhin on Juhani, joka on myös kaikista itsepäisin. Seuraavaksi vanhimpia ovat kaksosveljet Aapo ja Tuomas, joista ensin mainittu on hyvin rauhallinen ja pohdiskeleva ja jälkimmäinen vahva kuin härkä. Simeoni on veljeksistä kaikkein uskonnollisin ja hiukan alkoholiin menevä. Timo ja Lauri ovat toinen kaksospari, joista ensin mainittu on luonteeltaan hyvin yksinkertainen ja jälkimmäinen hiukan erakkomainen, luontoa rakastava mies. Veljeskatraan nuorin on nimeltään Eero, joka esiintyy teoksessa älykkäänä ja mielellään erityisesti veljensä Juhanin kanssa riitaa haastavana hahmona.