Suomalaisia kirjallisuuden klassikoita ei voida listata ilman, että vähintään mainitaan Johan Ludvig Runeberg ja tämän isänmaalliset runot. Näiden vaikutus ei ole jäänyt ainoastaan kirjan sivuille, vaan ne ovat lähestulkoon kehittäneet kokonaisen aatteen. Tämän takia runoteos Vänrikki Stoolin tarinat on mainittava erikseen.
Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin teoksilla on ollut suuri vaikutus Suomeen yhteiskuntana ja itsenäisenä maana. Harva kirjailija pystyy saamaan niin laajaa vaikutusta aikaan, tai löytämään tiensä historiankirjojen lisäksi monien suomalaisten sydämiin, kuin mihin Runeberg pystyi. Vielä tänäkin päivänä miehen teoksia kuullaan jatkuvasti, pelkästään Suomen kansallislaulu on alunperin ollut Vänrikki Stoolin Tarinat runokokoelman avausruno.
1848 ja 1860 ilmestynyt Vänrikki Stoolin tarinat – teos onkin yksi miehen tunnetuimmista tuotoksista. Se kertoo Suomen sodasta runojen kautta, tehden kunniaa sekä fiktiivisille että todellisille sodan hahmoille. Kokoelma edusti suomalaisen kansallistunteen heräämistä ja sillä oli suuri rooli tunteen vahvistumisessa ja leviämisessä. Se julkaistiin kahdessa osassa ja molemmat osista saivat valtaisan suosion heti ja niiden pysyminen suomalaisten klassikkojen joukossa on ollut selvää. Teoksessa on lukuisia tunnettuja runoja, joista parhaiten Maamme runon lisäksi tunnetaan Porilaisten marssi.
Runojen teemana toistuu jatkuvasti erityisesti vähäisten ja köyhien suomalaisten vilpitön isänmaallisuus ja isänmaanrakkaus, joka toi näille ihmisille onnea, mihin heillä ei muuten ollut mahdollisuutta. Tarinoista on löydetty lohtua sota – aikoina, varsinkin sortovuosien aikana, jolloin sitä on arvioitu myytävän 75 000 kappaletta. Talvisodan aikana puolestaan se oli myydyin kirja Suomessa, jolloin se jakoi raamatun ja tietyn ilmasuojeluesitteen ohella jaetun ensimmäisen sijan.
Nykyinen tunnetuin versio on Paavo Cajanderin kääntämä, ja sen on kuvittanut kuuluisa taidemaalari Albert Edelfelt.
Vänrikki Stoolin tarinoista on myös tehty lukuisia elokuvia ja näytelmiä. Ensimmäinen runoihin perustunut elokuva tehtiin Ruotsissa vuonna 1910 ja vuonna 1926. Myöhemmin tehdyssä elokuvassa esiintyi J. L. Runebergina tämän lapsenlapsensa Carl-Michael Runeberg. Suomessa elokuvasta julkaistiin myöhemmin lyhennetty versio ja alkuperäisen mykkäelokuvan päälle äänitettiin sekä musiikkia, että puhetta. Tunnetuimpiin Suomen elokuvaohjaajiin kuuluva Edvin Laine ohjasi vuonna 1958 sotaelokuvan Sven Tuuva, joka pohjautuu Vänrikki Stoolin tarinoista tuttuun runoon Sven Dufvasta.